Koulutus


 

Talousvalmentajamme ovat pitkään toimineet eri taloushallinnon tehtävissä ja kouluttajina. Vuosittain talousvalmentajamme osallistuvat noin 1000 opiskelijan kouluttamiseen ja valmentamiseen.

 

Kouluttamisella ja valmentamisella tarkoitamme pienryhmävalmennusta, jolloin koulutuksen aikana syntyvä vuorovaikutus ja opitun soveltaminen antavat parhaimman tuloksen.

 

Oppimateriaalin tuottaminen ja yrityskohtaisten koulutusten toteuttaminen on vahvuutemme.

 

Ohessa esimerkkejä koulutusaiheista, joita toteutamme 1-2 päivän koulutuskokonaisuuksina pienryhmissä ja yrityskohtaisesti.

  • Talousjohtamisen periaatteet
  • Kustannuslaskennan työkalut
  • Investointien suunnittelu ja laskentamenetelmät
  • Hinnoittelua tukevat laskentamenetelmät
  • Liikekirjanpidon erityistilanteet
  • Riskienhallinta ja vakuutukset
  • Tilinpäätöstietojen päivitys
  • Miten tulkitsen yhdistyksen tuloslaskelmaa ja tasetta?
  • Kunnan laskentatoimen perusteet

Myös tutkintoihin johtavissa koulutusohjelmissa olemme toteuttamassa eri opintokokonaisuuksia. Alla osa koulutusorganisaatioista, jotka ovat jo valinneet asiantuntijoitamme valmentajikseen.

 

Paasonen Koulutuspalvelut Oy = http://www.paasonenkoulutus.com/

Yrittäjien Koulutuskeskus Oy = http://www.yritysakatemia.fi/

Kauppakamari-instituutti = http://www.kauppakamari-instituutti.fi/

Helsinki Business College = http://www.hbc.fi/

MJK-instituutti = http://www.mjk.fi/